PSYKOLOGINA LASTENSUOJELUSSA

kaksi lasta supersankariasut päällään

Lastensuojelun asiakkaat

Lastensuojelun toimenpiteenä sijoitus kodin ulkopuolelle toimii yleensä viimesijaisena auttavana keinona, jota ennen perhettä on yritetty tukea monin eri tavoin. Lastensuojelun asiakkuus voi kuitenkin alkaa myös kiireellisenä ja olla seurausta äkillisestä ja odottamattomasta elämänkriisistä, joka voi kohdata ketä vain.

Sijoitus alkaa 1–2 kk arviointijaksolla, jonka aikana moniammatillisesti arvioidaan lapsen/nuoren mahdollisuutta palata kotiin lyhyemmän hoitojakson jälkeen tai vaihtoehtoisesti jatkoa pitempikestoiseen sijoitukseen. Tavoitteena on aina, että asiat ovat sijoituksen lopussa paremmin kuin sen alkaessa. Psykologeja toimii vastaanottolaitosten työryhmien tukena ja laitoshoidon puolella lastenkodeissa, sekä myös perhetyössä sijaisperheiden kanssa.

Lastensuojelun asiakaskuntaan kuuluu hyvin erilaisissa elämäntilanteissa olevia perheitä. Joissakin taustalla on vanhempien pitempikestoista pahoinvointia, mielenterveysongelmia tai päihteiden käyttöä, jolloin lapsen/nuoren kasvuympäristö on asettanut kehitykselle haasteita. Joskus lasta tai perhettä koettelee yksittäinen raju kokemus, joka voi suistaa elämän raiteiltaan.

Lapsen/nuoren käytösoireet ja päihteiden käyttö voidaan tätä taustaa vasten nähdä reaktioina ympäristöön olosuhteisiin tai reaktiona tapahtumiin hänen elämässään. Joskus lapsen toiminnan takaa löytyy syitä, jotka ovat järkeviä hänelle, mutta joita aikuisten on ollut mahdoton nähdä. Keskusteluissa psykologin kanssa voidaan joskus löytää näitä syitä. Perheen tilanne saattaa kriisiytyä myös lapsen/nuoren voimakkaan oireilun myötä, kun vanhemmuuden voimavarat eivät riitä vastaamaan koventuneisiin haasteisiin, vaan tarvitaan ulkopuolista tukea.

Erilaiset elämänkriisit voivat koetella perheitä ja niiden jäsenten jaksamiskykyä. Perheen sisäiset vuorovaikutussuhteet voivat muotoutua pahoinvointia aiheuttaviksi ja ylläpitäviksi. Tällöin lastensuojelun psykologiaan kuuluu yrittää ymmärtää perheen vuorovaikutussuhteita, syitä niille sekä hakea keinoja perheenjäseniä tukevampaan kommunikaatioon.

lapsia köydenvetokilpailussa

Elämää lastensuojelussa

Kun päädytään lapsen/nuoren sijoittamiseen kodin ulkopuolelle, on ensin tarkoitus rauhoittaa ja pysäyttää tilanne. Kuullaan perhettä, mitä on tapahtunut ja miten tätä perhettä voidaan auttaa parhaalla mahdollisella tavalla. Pohjan hoidolle luovat arjen rakenteet: riittävä uni, hygieniasta huolehtiminen ja ravitseva ruoka.

Kokemuksellisesti ensisijaista on turvallisuuden tunteen luominen: ei ole mitään hätää, olet turvassa. Koulunkäynnin jatkumista tuetaan. Lapsi/nuori saa omaohjaajan, joka pääsääntöisesti vastaa tämän asioista. Vanhemmille voidaan asettaa omat työntekijät. Koko perhettä pyritään osallistamaan prosessiin. Hoitohenkilöstö kokonaisuutena muodostaa vakaan ja kannattelevan ympäristön. Välittävä huolenpito ja tarvittavien rajojen asettaminen kulkevat käsi kädessä. Tärkeintä on pyrkimys yhteyden luomiseen. Tällä tavoin on mahdollista saada ja tuottaa uudenlaisia korjaavia kokemuksia, joiden perustalle rakentaa uutta käsitystä itsestään ja maailmasta.

Kohtaamisia lapsen ja perheen kanssa ohjaava ns. terapeuttinen asenne on lämmin, hyväksyvä, utelias ja empaattinen. Näin arjesta itsestään tulee hoidollista ja hyvinvointia rakentavaa. Olennaista on aito välittäminen ja kuulluksi tuleminen. Psykologi tukee lastensuojelun työryhmiä tällaiseen asenteeseen. Lapsen psyykkisille kokemuksille osoitetaan ymmärrystä ja hoitavan henkilöstön läsnä ollessa pyritään löytämään syitä lapsen toiminnan takana. Lapsen kokemuksen hyväksyminen ei kuitenkaan tarkoita kaiken käyttäytymisen hyväksymistä. Turvalliset säännöt ja niiden opettelu ovat iso osa arjen turvallista struktuuria.

neljä lasta rivissä, vain kengät näkyvät

Mitä psykologi tekee lastensuojelussa?

Psykologille on selkeä tarve lastensuojelussa. Laaja-alainen teoreettinen tietotaito psyyken rakenteista ja kehityksestä, kyky hahmottaa tilanteessa eniten hyvinvointia lisäävät toimenpiteet ja taito ohjata ja tukea lasta hoitavia aikuisia tekevät psykologista tarpeellisen hoitotiimin jäsenen.

Psykologi työskentelee sekä lapsen/nuoren että vanhempien kanssa. Tavoitteena ei ole hoitaa lasta, vaan koko perhettä. Lastensuojelutyö on intensiivistä ja omaohjaajat sekä koko hoitoyhteisö saavat työhönsä tukea psykologilta. Psykologi konsultoi ja kouluttaa henkilökuntaa. Tärkeitä yhteistyökumppaneita ovat sijoituspäätöksistä vastaavat sosiaalityöntekijät. Usein hoidossa on mukana myös psykiatrian puolen tahoja ja koulun kanssa pyritään jatkuvaan yhteistyöhön.

Psykologin työtehtäviin kuuluvat psykologiset tutkimukset ja arviointi sekä tukikeskustelut lapsen kanssa. Keskustelut ovat usein luonteeltaan terapeuttisia. Niissä pyritään lyhyissäkin ajoissa saamaan muutosta aikaan psykoterapeuttisin keinoin asiakkaan tilanteessa ja vähentämään pahoinvointia sekä lisäämään hyvinvointia.Perhettä voidaan tavata kokonaisuutena sisäisten suhteiden vakauttamiseksi ja perheen tukemiseksi. Psykologin rooli on myös tuoda lapsen ääntä esiin tapahtumien keskeltä ja tarjota hoitoyhteisölle erilaisia näkökulmia tilanteisiin. Lastensuojelussa työskennellään monenlaisten traumaattisten asioiden äärellä ja ristiriitaisten tunteiden kanssa. Käsissä ovat kokonaiset elämät, joten työkenttä on laaja.

Lastensuojelun psykologit eivät valitse asiakkaitaan eivätkä palauta lähetteitä muille tahoille. Joskus lastensuojenlupsykologin työhön kuuluu yrittää työstää asioita, jotka muiden toimijoiden kanssa eivät ole onnistuneet. Lastensuojelulaitoksen struktuuri saattaa luoda tähän mahdollisuudet. Tärkeää on yhteydenpito lapsen aiempien ja nykyisten hoitotahojen kanssa.

Joskus lastensuojelun asiakkaat ymmärtävät pysäyttämisen olleen heille tarpeellista vasta vuosia asiakkuuden päättymisen jälkeen. Lastensuojelupsykologin työhön kuuluu antaa asiakkaalle niin hyvät tulevaisuuden avaimet, kuin sillä hetkellä on mahdollista. Kokemus luottamuksen syntymisestä, hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulosta, voi luoda pohjaa uudenlaiselle tulevaisuudelle.

Kirjoittajat:

Tuomas Hakamäki – Lastensuojelun nuorten kriisipsykologi

Outi Olakivi – Lastenkodissa työskennellyt psykologi

Kuvat: Unsplash

Luettavaa:

Daniel A. Hughes, Kiintymyskeskeinen vanhemmuus

Arthur Becker-Weidman ja Deborah Shell (toim.), Auta lasta kiintymään

Sue Gerhardt, Rakkaus ratkaisee

Psykologina politiikassa

Teen päivittäin päätöksiä, pyrin kannanotoillani vaikuttamaan asioihin ja ilmaisen näkemyksiäni suuremmille tai pienemmille kuulijakunnille. Toisin kuin moni muu psykologi, teen tätä kahdessa eri roolissa: päivisin psykologina ja työajan ulkopuolella Helsingin kaupunginvaltuutettuna. Vaikka oman kannan muodostaminen ja ilmaiseminen kuuluvat olennaisena osana kumpaankin tehtävään, ovat lähtökohdat sille näissä tehtävissä hyvin erilaiset.

ihmiset puhekuplineen

Tieto ja arvovalinnat

Ammatillisessa roolissa psykologina olen asiantuntija, jonka näkemykset perustuvat yliopistokoulutukseen, tieteelliseen tietoon ja kliinisessä työssä hankittuun kokemukseen. Psykologina en tee päätöksiä henkilökohtaisten näkemysteni pohjalta, vaan autan ihmisiä tekemään hyviä ratkaisuja heidän omista lähtökohdistaan. Tässä käytän psykologista tietoa ja ymmärrystä, joka auttaa hahmottamaan erilaisia ongelmia ja ratkaisuvaihtoehtoja sekä ratkaisujen seurauksia.

Psykologista tietoa on mahdollista hyödyntää myös yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Kuitenkaan yhteiskunnallisia valintoja ei voi tehdä pelkän tiedon varassa. Valintojen tekemiseen tarvitsemme myös arvoja, käsityksiä siitä, mikä on meille arvokasta ja tärkeää.

Esimerkiksi vaikka meillä olisi tutkimusnäyttöä siitä, että joissain tilanteissa masennuslääkitys parantaa psykoterapian tehoa, ei tästä voi suoraan päätellä, että lääkitys pitää asettaa ehdoksi psykoterapiaan pääsylle. Kustannustehokkuuden näkökulmasta niin olisi järkevää toimia. Jos sen sijaan yksilönvapaus on meille tärkeämpi arvo, voimme sallia potilaalle vapauden kieltäytyä lääkityksestä, vaikka se tekisi hoidosta hiukan tehottomampaa.

Juuri arvovalinnat ovat politiikan ydintä. Poliitikon ensisijainen tehtävä ei ole tietäminen vaan tahtominen: näkemys siitä, mihin suuntaan haluamme yhteiskuntaa viedä. Esimerkiksi valinnat konservatiivisten arvojen tai liberaaliuden, vasemmistolaisuuden tai oikeistolaisuuden välillä ovat keskeisiä poliittisia arvovalintoja, joita ei viime kädessä voi ratkaista tieteellisesti.

Toki hyvät päätökset edellyttävät myös tietoa. Siksi poliittiset päätökset tehdään aina valmistelun pohjalta. Tämä tarkoittaa, että poliitikoilla on tukenaan suuri joukko virkamiehiä, jotka hankkivat tietoa päätöksenteon pohjaksi ja arvioivat vaihtoehtoja ja niiden seurauksia. Poliitikkona suhteutan virkamiesten antamia tietoja omiin arvoihini, tavoitteisiini ja käsityksiini siitä, mikä on hyvää ja oikein. Siltä pohjalta muodostan poliittisen kantani kulloinkin päätettävänä olevaan kysymykseen.

Edellä olen kuvannut tiedon ja arvojen eroa ideaalisesti. Tosielämässä ero niiden välillä ei ole lainkaan näin selvä. Nykyajan yhteiskunnalliselle keskustelulle on tyypillistä, että tutkimustietoa kyseenalaistetaan, oman näkemyksen tueksi etsitään vaihtoehtoisia faktoja tai omien arvojen mukainen valinta yritetään saada näyttämään ainoalta mahdolliselta järkevältä vaihtoehdolta.

Toisaalta yhteiskunnalliset vaikutussuhteet ovat niin monimutkaisia, että varmoja totuuksia päätöksenteon pohjaksi on oikeastikin vaikeaa löytää. Tosiasiat näyttävät erilaisilta, jos niitä tarkastellaan psykologin, biologin tai taloustieteilijän silmin, mutta kaikki nämä näkökulmat voivat olla päätöksenteon kannalta yhtä olennaisia. Usein poliittiset ristiriidat muodostuvatkin kamppailuksi siitä, mistä näkökulmasta asiaa tulisi tarkastella. Arvot, tavoitteet, tieteenalojen väliset ristiriidat ja enemmän tai vähemmän perustellut väitteet muodostavat poliittisessa keskustelussa iloisen – tai vihaisen – sekamelskan.

helsingin rautatieasema

Psykologinen näkökulma politiikassa

Kun psykologina astun työpaikan ovesta sisään, siirrän poliitikon roolin tiukasti syrjään ja toimin ainoastaan psykologisen asiantuntemuksen varassa. Sama ei päde toisin päin. Poliitikon rooli ei koskaan ole neutraali asiantuntijarooli, vaan politiikkaan tuon arvoni, persoonani, koulutukseni, kokemukseni ja tietoni. Kaikesta tästä rakentuu käsitykseni siitä, mikä kulloinkin on oikein tai hyvää. Tämä antaa myös äänestäjille kuvan siitä, ketä tai mitä parhaiten edustan eli kuka voisi haluta äänestää minua.

Psykologin koulutus ja kokemus vaikuttavat väistämättä siihen, millainen poliitikko olen. Esimerkiksi psykologina kiinnitän herkästi huomiota siihen, mitä seurauksia päätöksillä on ihmisten psyykkiselle hyvinvoinnille. Monien erilaisten elämäntarinoiden kuuleminen psykologin työssä ei voi olla vaikuttamatta ihmiskuvaani ja sitä kautta arvoihini. Koulupsykologina olen nähnyt läheltä niin koulun, terveydenhoidon kuin lastensuojelunkin toimintaa eli juuri niitä palveluita, joista kuntapoliitikkona olen päättämässä. Tämä on vaikuttanut ratkaisevasti esimerkiksi siihen, että mielenterveyspalvelujen vahvistaminen on yksi tärkeimmistä poliittisista tavoitteistani.

Toisinaan päätösasiat näyttävät minusta psykologin silmin erilaisilta kuin valmistelevista virkamiehistä. Esimerkiksi sosiaalipalveluiden johtamisen näkökulmasta voi olla perusteltua erottaa lastensuojelun avohuollon ja sijoituksen aikainen sosiaalityö eri yksiköihin. Psykologina en kuitenkaan voi olla miettimättä, miten sosiaalityöntekijän vaihtuminen vaikuttaa lapsen ja työntekijän väliseen luottamussuhteeseen.

Psykologisen näkökulman esille tuominen poliitikkona voi johtaa ristiriitoihin tilanteissa, joissa asiantuntijan rooli kuuluu virkamiehelle. Toisaalta moni on voinut äänestää minua vaaleissa juuri koulutukseni ja psykologisen ymmärrykseni vuoksi. Siksi koen myös velvollisuudeksi vaatia psykologisen näkökulman huomioon ottamista päätöksenteossa.

 

Saako psykologi vaikuttaa?

Psykologien keskuudessa keskustellaan paljon psykologien roolista yhteiskunnallisina vaikuttajina. Toisaalta haluttaisiin, että psykologinen tieto vaikuttaisi nykyistä vahvemmin yhteiskunnallisiin päätöksiin. Toisaalta pelätään poliittisen osallistumisen vaarantavan psykologin aseman neutraalina asiantuntijana. On jopa esitetty, että psykologin ei lainkaan pitäisi toimia politiikassa.

Minulle päätöksessä lähteä politiikkaan olennaista on usko siihen, että demokratia edellyttää kaikenlaisten ihmisten osallistumista yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Edustuksellisen demokratian perusta on, että päätöksenteossa ovat edustettuina eri ikäiset, eri sukupuolia olevat, eri tavoin ajattelevat ja eri ammateissa toimivat ihmiset. Jos yksi ammattiryhmä kieltäytyisi osallistumasta politiikkaan, jäisi demokratiaan sen kokoinen aukko.

Jos psykologit haluavat vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon, on suostuttava toimimaan harmaalla alueella, jossa tiedon ja mielipiteiden rajaa haastetaan koko ajan, tietoa käytetään erilaisten poliittisten tarkoitusten tueksi ja jossa on kilpailtava muiden tieteenalojen kanssa näkökulman valinnasta päätöksentekotilanteissa. Toinen vaihtoehto olisi, että psykologit käpertyisivät keskustelemaan psykologiasta oman yhteisönsä sisälle irrallaan muusta yhteiskunnasta. Jälkimmäisessä tapauksessa psykologinen tieto säilyisi kenties täsmällisemmässä ja varmemmin oikeassa muodossa. Väitän kuitenkin, että silloin yhteiskunnallisesta keskustelusta jäisi puuttumaan paljon olennaista tietoa ja näkökulmia.

Toki psykologin ja poliitikon roolien yhdistäminen merkitsee vastuuta. Joudun jatkuvasti miettimään, milloin esitän tutkimustietoa, milloin ammatilliseen kokemukseen perustuvia näkemyksiä ja milloin poliittisia mielipiteitä, ja tekemään selväksi eroa näiden välillä myös kuulijoille.

Toisaalta ajattelen, että kyky ymmärtää tiedon ja arvojen, tutkimuksen ja mielipiteiden eroja on tärkeää jokaiselle, joka seuraa poliittista keskustelua. Olipa sitten kysymys psykologista, ekologiasta, historiantutkimuksesta tai taloustieteestä, yhteiskunnallisessa keskustelussa asiantuntijatieto, poliittiset kannat, arvot ja mielipiteet elävät usein limittäin ja lomittain. Kilpailevien totuuksien, näkemysten ja arvojen sekamelskaa ei pidä pelätä, mutta kriittisen medialukutaidon soisi kuuluvan jokaisen kansalaisen työkalupakkiin.

Kirjoittaja: Anna Vuorjoki on helsinkiläinen kaupunginvaltuutettu ja koulupsykologi

Kuvat: Unsplash

 

 

 

Psykologit yhdenvertaisuuden edistäjinä

Sanotaan, että yhteiskunta voi juuri niin hyvin kuin sen heikoin lenkki.
”Yhdenvertaisuudella tarkoitetaan sitä, että kaikki ihmiset ovat samanarvoisia riippumatta heidän sukupuolestaan, iästään, etnisestä tai kansallisesta alkuperästään, kansalaisuudestaan, kielestään, uskonnostaan ja vakaumuksestaan, mielipiteestään, vammastaan, terveydentilastaan, seksuaalisesta suuntautumisestaan tai muusta henkilöön liittyvästä syystä. — Oikeudenmukaisessa yhteiskunnassa henkilöön liittyvät tekijät eivät saisi vaikuttaa ihmisten mahdollisuuksiin päästä koulutukseen, saada työtä ja erilaisia palveluja – perusoikeudet kuuluvat kaikille. — Suomen perustuslaissa yhdenvertaisuuden periaate viittaa sekä syrjinnän kieltoon että ihmisten yhdenvertaisuuteen lain edessä. Yhdenvertaisuuslaki, rikoslaki, tasa-arvolaki ja työlainsäädäntö tarkentavat syrjinnän kieltoa eri elämänalueilla.” (yhdenvertaisuus.fi).
Lue lisää

Mitä positiivinen psykologia on ja mihin sitä tarvitaan?

Positiivinen psykologia ei nimestään huolimatta ei ole perinteisen, ”negatiivisen” psykologian vastakohta vaan muuta alan tutkimusta täydentävä ja ihmismieltä hieman eri näkökulmasta tarkasteleva tutkimussuuntaus. Psykologinen tutkimus ja käytännön työ ovat pitkään keskittyneet mielen sairauksiin ja ongelmiin. Positiivisessa psykologiassa huomio suunnataan siihen, miten kenen tahansa – diagnooseista tai niiden puutteesta riippumatta – hyvinvointia, vahvuuksia ja voimavaroja voitaisiin edistää. Sairauden puute ei takaa onnellisuutta, ja toisaalta sairas ihminen on paljon muutakin kuin diagnoosinsa ja voi sairaudesta huolimatta elää hyvää ja mielekästä elämää.
Lue lisää

Please don’t stop the music ♬ – Poimintoja musiikkipsykologian tutkimuksista

Mieti hetki maailmaa ilman musiikkia: hiljaisia kahviloita, puheentäyttämiä elokuvia ja kiusallisia ravintola-illallisia. Suurin osa ihmiskunnan historian aikana kehittyneistä toiminnoista on useimmiten jollain tasolla yhdistettävissä kahteen elämän jatkumisen kannalta tärkeään tehtävään: selviytymiseen ja lisääntymiseen. Toiminnoksi, joka ei suoraan edistä kumpaakaan näistä on huomattavaa miten paljon aikaa ihmiskunnan historiassa on käytetty musiikin tuottamiseen, kuunteluun ja esittämiseen.

Lue lisää