Tekisinkö huomenna sen, minkä voi tehdä tänään? – Viivyttelyn ja aikaansaamisen psykologiaa

Suomen kielen sana ’aikaansaaminen’ on sikäli mainio, miten lyhyeen tilaan siinä on pakattuna kaikki olennainen aiheesta. Jotain pitäisi saada tehtyä ja mieluiten ajoissa. Useimmiten aikaansaamiseen ei kuitenkaan juuri kiinnitetä huomiota niin kauan kuin asioita saadaan aikaan. Joku saattaa kyllä olla erityisen aikaansaava tai ainakin vaikuttaa sellaiselta.

Tässä blogitekstissä käsitellään erityisesti viivyttelyä ja sitä, mitä aikaansaamisen ongelmista tiedetään psykologisen tutkimuksen valossa. Koska työskentelen korkeakouluopiskelijoiden parissa, on näkökulmanikin hiukan sinne päin kallistunut. Yritän kuitenkin kuvailla ilmiötä ja sen seurauksia myös laajemmassa yhteiskunnallisessa valossa.

prokrastinaatio, ajanhallinta, aikaansaaminen, viivyttely, psykologia

Hyvistä aikomuksista tehtävien välttelemiseen

Pelkkä aikomus on huono toiminnan muutoksen ennustaja (Webb & Sheeran, 2006). Opiskelija saattaa esimerkiksi haluta saada opinnäytetyön valmiiksi, mutta ensimmäistäkään lausetta ei kahden kuukauden jälkeen paperilta löydy. Samasta syystä myös suuri joukko uudenvuodenlupauksia jää joka vuosi toteutumatta.

Haitallisesta aikaansaamattomuudesta eli prokrastinaatiosta puhutaan juuri silloin, kun joku tietää, mitä pitäisi tehdä, eikä tahtoa tai hyviä aikomuksiakaan puutu. Kuitenkin tehtävän tekeminen tai jo silkka ajatus siitä aiheuttaa ikäviä tunteita tai jopa suoranaista ahdistusta. Helpoiten ne välttää lykkäämällä tehtävää ja tekemällä sen sijaan jotakin aivan muuta. Ikävältä tuntuvan tehtävän välttäminen tuntuu helpottavalta ja lisää hyvänolon tunnetta ainakin hetkellisesti. Samasta syystä lykkäämisestä voi kuitenkin myös muodostua tapa, josta on vaikea päästä irti.

Kuka viivyttelee ja mitä?

Opiskelijoiden prokrastinaatiota on tutkittu erityisen paljon, mutta ongelma ei suinkaan kosketa yksin koulu- ja yliopistomaailmaa. Taipumus haitalliseen lykkäämiseen vähenee iän myötä. Silti opinnot päättäneistä aikuisistakin taipumus lykätä ja vältellä tärkeitä tehtäviä vaivaa noin 10 – 20 prosenttia (Harriott & Ferrari, 1996).

Yhden tunnetuimmista katsauksista prokrastinaation luonteesta on kirjoittanut Piers Steel Calgaryn yliopistosta vuonna 2007. Steel laati mallin, joka pyrkii ennustamaan tehtävän lykkääntymisen todennäköisyyttä sen houkuttelevuuden kautta. Ei ehkä ole kovin yllättävää, että epämiellyttävään ja vähän palkitsevaan tehtävään on vaikeampaa tarttua kuin sellaiseen, joka herättää myönteisiä tunteita ja palkitsee tekijänsä nopeasti.  Samoin on vaikeampaa tarttua tehtävään, jonka deadline on kaukana tulevaisuudessa tai tehtävään käytettävä aika on täysin rajaamaton. Lisäksi Steelin malli huomioi yksilön ominaisuuksia, jotka ovat yhteydessä prokrastinaatioon. Näitä ovat esimerkiksi tylsistymisherkkyys, impulsiivisuus ja epäonnistumisen pelko.

Prokrastinaation vaikuttaminen: ajanhallintaa ja tunteiden kohtaamista

Kun kasvanutta tehtäväpinoa pitäisi lähteä opintopsykologin vastaanotolla purkamaan, pohdimme yleensä ensin, miten opiskelusta voisi saada palkitsevampaa ja aikarajoihin vaikuttaa omalla suunnittelulla ja tehtävän pilkkomisella pienempiin osiin. Esimerkiksi opinnäytetyö voi tuntua vuorelta, joka täytyy kuitenkin kohdata lohkare kerrallaan.

Usein on tarpeellista myös karsia häiriötekijöitä, jotka vievät huomion pois tehtävistä ja vaikeuttavat keskittymistä. Monen asian yhtäaikainen tekeminen voi tuntua tehokkaalta tai vähintään harmittomalta, mutta tutkimusten mukaan tällainen ”multitasking” päinvastoin kuormittaa ja hidastaa tehtävien tekemistä (esim. Sanbonmatsu ym., 2013).  Lusikka joka sopassa ei välttämättä tee kenestäkään aikaansaavaa, vaikka se jatkuvasti tuli hännän juokseva kaveri työpaikalla tai harrasteyhteisössä voikin ensiajattelemalta vaikuttaa harvinaisen tehokkaalta.

Koska prokrastinaatio on yleensä seurausta tehtävän aiheuttamien epämukavien tunteiden välttelystä, on ehdotettu myös sellaisia strategioita, jotka kohdistuvat lykkääjän kykyyn kohdata ja säädellä näitä tunteita. Eckert kollegoineen esimerkiksi selvitti, kuinka tunnesäätelyn taitojen opettaminen vaikuttaa lykkäämistaipumuksiin (Eckert ym., 2016). Tulokset osoittivat, että kun prokrastinoijille opetettiin taitoja sietää ja käsitellä ikäviä tunteita, lykkäämistaipumuskin väheni.

prokrastinaatio, ajanhallinta, aikaansaaminen, viivyttely, psykologia

Jos tekisin huomenna – onko siitä aina haittaa?

Entä onko aina haitaksi, jos aloittaakin vasta huomenna tai viikon kuluttua? Osa tutkijoista on esittänyt, että on olemassa myös myönteistä prokrastinaatiota: hallittua lykkäämistä, josta on enemmän hyötyä kuin haittaa (Chu & Choi, 2005). Vaikuttaa tosiaan siltä, että osa meistä osaa taitavasti valjastaa hyötykäyttöön deadlinen lähestymiseen liittyvän paineen ja saa enemmän aikaan, kun aloittaa vähän viime hilkulla. Tällaisen strategian onnistunut hyödyntäminen vaatii kuitenkin hyviä suunnittelun ja itsesäätelyn taitoja  – ja voi silti  aiheuttaa harmaita hiuksia työpareille ja tiimikavereille. Toisaalta voi joskus käydä niinkin, että asiaa pitkään haudutellut lykkääjä löytää juuri sen virheen tai keksii luovan ratkaisun, jota hätäisemmät hötkyilijät eivät olisi huomanneet lainkaan.

Vaikka hallittu vitkuttelu ei ole ongelma, prokrastinaatio on, ja aiheuttaa huomattavaa yksilöllistä kärsimystä. Steelin mukaan seurauksena on paitsi heikompaa menestystä opinnoissa ja työelämässä, myös terveyshaittoja ja taloudellisia haittoja, jotka voivat olla hyvinkin kauaskantoisia. Vitkuttelu opiskelutehtävissä saattaa esimerkiksi johtaa opintotuen katkeamiseen, mikä voi vaarantaa opintojen jatkumisen ja sitä myöten työelämään pääsyn.  Lääkäriajan varaamisen vitkuttelu pienen ihomuutoksen vuoksi saattaa sekin luonnollisesti johtaa ikäviin seurauksiin. Kyse on siis muustakin kuin täyttymättömistä uudenvuodenlupauksista.

Ajassa, jossa meiltä odotetaan entistä suurempaa itseohjautuvuutta, onkin erityisen tärkeää, että prokrastinaatiota tutkitaan ja etsitään keinoja siihen vaikuttamiseen. Parhaimmillaan näiden tutkimusten hedelmiä voitaisiin puolestaan hyödyntää opetuksen suunnittelusta aina terveyskäyttäytymisen parempaan ymmärtämiseen ja erilaisten matalan kynnyksen palveluiden kehittämiseen.

 

Kirjoittaja: Minna Roininen, PsM, opintopsykologi

Kuvat: Unsplash

Lähteet:

Chu, A. H. C., & Choi, J. N. (2005). Rethinking procrastination: Positive effects of“active” procrastination behaviour on attitudes and performance. The Journal of Social Psychology, 145(3), 245–264

Eckert, M., Ebert, D. D., Lehr, D., Sieland, B. & Berking, M. (2016). Overcome procrastination: Enhancing emotion regulation skills reduce procrastination. Learning and Individual Differences, 52, 10 – 18.

Harriott, J., & Ferrari, J. R. (1996). Prevalence of procrastination among samples of adults. Psychological Reports, 78,611–616.

Sanbonmatsu, D. M., Strayer,D.L., Medeiros-Ward, N. & and Watson, J.M. (2013). Who multi-tasks and why? Multi-tasking ability, perceived multi-tasking ability, impulsivity, and sensation seeking. PLoS ONE 8(1): e54402.

Steel, P. (2007). The nature of procrastination: A meta-analytic and theoretical review of quintessential self-regulatory failure. Psychological Bulletin, 133,65–94.

Webb, T. L. & Sheeran, P. (2006). Does Changing Behavioral Intentions Engender Behavior Change? A Meta Analysis of the Experimental Evicende. Psychological Bulletin, 132(2), 249-268.

One thought on “Tekisinkö huomenna sen, minkä voi tehdä tänään? – Viivyttelyn ja aikaansaamisen psykologiaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s