Persoonallisuuden perusteet

Kuvittele että sinulla on kaksi ystävää, kutsuttakoon heitä vaikka Matiksi ja Saraksi. Heillä molemmilla on yksilölliset luonteensa, jotka olet oppinut tuntemaan. Tämän avulla pystyt ennakoimaan, kuinka he käyttäytyvät erilaisissa tilanteissa. Tiedät, että Matti ei luultavasti lähde kanssasi juhliin tenttiviikolla, tai että Sara haluaa todennäköisesti kokeilla jotain jännittävää yhteisellä ulkomaanmatkallanne.

Persoonallisuudella, jota arkikielessä usein luonteeksikin kutsutaan, tarkoitetaan jokaiselle ihmiselle ominaista yksilöllistä tuntemisen, toimimisen ja käyttäytymisen tapaa. Persoonallisuus vaikuttaa siihen, miten ihminen sopeutuu ympäristöönsä ja millaisia ympäristöjä hän itselleen valitsee. Persoonallisuus on suhteellisen pysyvä eri tilanteissa, ja sen ennakoitavuus toimii ihmissuhteiden perustana. Siinä tapahtuu kuitenkin myös muutoksia elämän aikana. Miten ihmisen persoonallisuus ilmenee ja kehittyy? Tässä kirjoituksessa tarkastelemme näitä kysymyksiä nykyaikaisen persoonallisuuspsykologian käsityksen valossa.

Lue lisää

Stressi — Mitä se on ja miten sitä voi säädellä?

Joulun alla moni valittelee kokevansa stressiä. Tehtävälista ennen aattoa saa päälaen kohoamaan ja leuat kiristymään. Useassa kodissa joulu on juhlista suurin ja siihen liittyy paljon toiveita ja odotuksia. Kuitenkin keskellä pimeintä vuodenaikaa voi olla vaikeaa löytää itsestään juhlavalmisteluihin tarvittavaa energiaa. Lahjat, kortit, jouluruuat, kuusi ja pukki tekevät monelle juhlan, mutta vaativat myös vaivannäköä. Osa lähteekin joulustressiä karkuun etelän auringon alle tai vaihtoehtoisesti karsii järjestelyt minimiin. Sitten on myös heitä, joita valmistelut eivät kuormita lainkaan vaan päinvastoin ilahduttavat.
Lue lisää

Arvot ja hyvä elämä – Mistä puhumme, kun puhumme arvoista?

Kun puhumme psykologisesta hyvinvoinnista ja onnellisuudesta, keskustelun aiheeksi nousevat usein henkilökohtaiset arvot elämää ohjaavina periaatteina. Jokainen varmasti tietää, että arvoilla viitataan johonkin, mitä pidämme tärkeänä ja tavoittelemisen arvoisena. Näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta arvot ovat yllättävän moniulotteinen asia, jota on aikojen saatossa tarkasteltu monien eri tieteenalojen näkökulmasta.

Lue lisää

Tekisinkö huomenna sen, minkä voi tehdä tänään? – Viivyttelyn ja aikaansaamisen psykologiaa

Suomen kielen sana ’aikaansaaminen’ on sikäli mainio, miten lyhyeen tilaan siinä on pakattuna kaikki olennainen aiheesta. Jotain pitäisi saada tehtyä ja mieluiten ajoissa. Useimmiten aikaansaamiseen ei kuitenkaan juuri kiinnitetä huomiota niin kauan kuin asioita saadaan aikaan. Joku saattaa kyllä olla erityisen aikaansaava tai ainakin vaikuttaa sellaiselta.
Lue lisää

Ajattelun sudenkuopat – Mitä ne ovat, mistä ne johtuvat, ja miten välttää astumasta niihin?

Ajattelun lainalaisuudet kehittyivät varmistamaan ihmisen selviytymisen esihistoriallisessa ympäristössä. Nykymaailmassa nämä lainalaisuudet kuitenkin johtavat meitä harhaan monissa tilanteissa. On hyvä oppia tunnistamaan ajattelun sudenkuoppia ja ottamaan niitä huomioon elämän tärkeissä päätöksissä.

Lue lisää

11 x Mitä ihmettä psykologi tekee työkseen?

Yleisestä harhaluulosta huolimatta psykologit eivät lue työkseen ajatuksia. Sitä taitoa emme valitettavasti vuosikausienkaan opintojen jälkeen hallitse, vaikka kuinka haluaisimme. Mitä ihmettä psykologit sitten tekevät?

Tämän blogitekstin on tarkoitus tarjota sinulle kattava – mutta ei täydellinen – lista psykologian erilaisista sovellusalueista ja työkentistä, joilla psykologeja työskentelee. Listan perusteella saat hieman paremman kuvan siitä, mitä kaikkea me psykologit todellisuudessa oikein teemme. Aloitetaanko? Lue lisää